Loading presentation...

Present Remotely

Send the link below via email or IM

Copy

Present to your audience

Start remote presentation

  • Invited audience members will follow you as you navigate and present
  • People invited to a presentation do not need a Prezi account
  • This link expires 10 minutes after you close the presentation
  • A maximum of 30 users can follow your presentation
  • Learn more about this feature in our knowledge base article

Do you really want to delete this prezi?

Neither you, nor the coeditors you shared it with will be able to recover it again.

DeleteCancel

Make your likes visible on Facebook?

Connect your Facebook account to Prezi and let your likes appear on your timeline.
You can change this under Settings & Account at any time.

No, thanks

Elokuvatuotanto ja sensuuri

No description
by

Heidi Keinonen

on 6 August 2013

Comments (0)

Please log in to add your comment.

Report abuse

Transcript of Elokuvatuotanto ja sensuuri

Elokuvatuotanto ja sensuuri
1930-1940-luvuilla

Mitä sensuuri on?
Hollywood 1920-30-luvuilla
Lähteet:
Ennakkosensuurilla tarkoitetaan valtion toimeenpanemaa visuaalisen, suullisen tai kirjallisen esityksen tarkastusta ennen esityksen julkistamista. Sensuuri puolestaan viittaa esityksen tarkastamiseen julkistamisen jälkeen. Sensuurilla pyritään yleensä ennakkoon estämään valtakunnalle, sen turvallisuudelle ja johdolle epämieluisiksi katsottujen mielipiteiden leviäminen. Näin sensuuri tulee osaksi yleistä turvallisuuspolitiikkaa. Kriisien aikana sensuuri on tavanomainen ja tärkeä osa poliittista järjestelmää. Tästä huolimatta sensuuri loukkaa aina yksilön sananvapautta ja lehdistönvapautta.

Itsesensuuri viittaa valtion organisoiman "virallisen"sensuurin ohella toimivaan ja yleensä sitä tukevaan "epäviralliseen" sensuuriin. Tällöin itsesensuuri voidaan nähdä eräänlaisena konsensuspolitiikan muotona. Lisäksi itsesensuuri voi tarkoittaa pyrkimystä tietoisesti välttää aihepiirejä, joista saattaisi koitua joko poliittisia tai taloudellisia ongelmia.
Tällä luennolla tarkastellaan mediahistoriaa tuotannon näkökulmasta. Aiheena on elokuvatuotanto 1930-1940-luvuilla. Tuona aikana sensuurilla ja itsesensuurilla oli merkittävä vaikutus elokuvatuotantoon sekä Suomessa että Yhdysvalloissa. Suomessa sensuuria tiukennettiin erityisesti sotien aikana, Yhdysvalloissa moraalitonta elokuvaa pyrittiin suitsimaan 1930-luvulla ns. Hayesin koodin avulla. Sensuuriin kytkeytyy myös propaganda, jota tarkastellaan luennon lopussa.
Haysin koodi
Propaganda ja elokuvien "kansallinen tehtävä"
Elokuvasensuuria on lähes mahdotonta tarkastella mainitsematta ns. Haysin koodia. Koodilla tarkoitetaan 1930-luvun Yhdysvalloissa luotua luetteloa elokuvissa ei-toivottavista ja kielletyistä asioista. Yhdysvaltalaisia elokuvia tuotiin paljon myös Suomeen, joten koodin vaikutukset elokuviin näkyivät myös täällä.

Yhdysvaltalaiset elokuvatuottajat ja -levittäjät olivat vuonna 1922 perustaneet liiton (MPPDA), jonka tehtävänä oli parantaa elokuvien skandaaleissa ryvettynyttä mainetta. Liitto ja sen puheenjohtajana toiminut Will H. Hays muistetaan kuitenkin parhaiten tuotantokoodista (ns. Haysin koodi), jonka avulla elokuva-ala harjoitti itsesensuuria. 1920-luvulla ja 1930-luvun alussa monet elokuvayhtiöt kamppailivat talousvaikeuksien kanssa ja pyrkivät houkuttelemaan katsojia seksiä ja väkivaltaa sisältävillä elokuvilla.
1930-luvun alussa yleinen ilmapiiri muuttui konservatiivisemmaksi ja paine elokuvien siistimistä kohtaan kasvoi. Vuonna 1934 MPPDA hyväksyi tuotantokoodin, jossa määriteltiin, mitä elokuvissa ei saanut näyttää. Elokuvateollisuus eli MPPDA:n jäsenet sopivat, että eivät julkaise tai levitä elokuvia, jotka eivät noudata tuotantokoodia. Elokuva-ala päätyi siis säätelemään itse omaa toimintaansa, jotta se välttäisi boikotoinnin ja valtiollisen sensuurin kiristämisen.

Koodi sisälsi säännöksiä rikosten, väkivallan, seksin ja muiden kontroversaalien aiheiden esittämisestä. Esimerkiksi homoseksuaalisuutta pidettiin seksuaalisena perversiona, jonka esittäminen oli kielletty. Koodin seurauksena elokuvailmaisuun kehittyi tiettyjä tapoja, joilla seksuaalisuutta kuvattiin peitellysti: pariskuntia ei näytetty samassa sängyssä tai edes makuuhuoneessa, vaan suudelmaotos päättyi aina häivytykseen ja hienovaraisiin vihjauksiin. Peter von Bagh nimittää tätä "toisen asteen erotiikaksi", jossa salaaminen kiihottaa enemmän kuin näyttäminen. Koodia noudatettiin tarkasti 1950-luvulle asti ja vasta 1960-luvun yleisen seksuaalisen vapautumisen myötä se murtui lopullisesti.
von Bagh, Peter (1997) Hollywood 1930-luvulla. Teoksessa Hannu Salmi & Anu Koivunen (toim.) Varjojen valtakunta. Elokuvahisorian uusi lukuirja. Turku: Turun yliopiston täydennyskoulutuskeskus.

Ellis, Jack. C. (1985) The history of Film. Second edition. Englewood Cliffs, New Jersey: Prenice-Hall, Inc.

Koivunen, Anu (1995) Isänmaan monimaiset äidinkasvot. Sotavuosien suomalainen naisten elokuva sukupuoliteknologiana. Turku: Suomen elokuvatutkimuksen seura.

Sedergren, Jari (2006) Taistelu elokuvasensuurista. Valtiollisen elokuvatarkastuksen historia 1946-2006. Helsinki: SKS.

Thompson, Kristin & Bordwell & Thomas (2003) Film HIstory. An Introduction. Second edition. Boston: McGraw-Hill.

KAVA.fi, http://www.kava.fi/elavan-kuvan-museo/arkiston-aarteet/suomalaisen-elokuvan-historiaa
Suomalaisia elokuvia tuotettiin 1930-luvun lopulta lähtien noin 30 vuodessa. Määrä pysyi lyhyitä katkoksia lukuunottamatta lähes samana myös sotien aikana. Katsojia riitti jokaiselle kotimaiselle elokuvalle noin 400 000 (yli 10 % väkiluvusta), sillä kansa tarvitsi huvituksia ja ulkomaisia elokuvia oli tarjolla vähän. Talvisodan alettua elokuvia ja muuta mediaa ryhdyttiin kuitenkin sensuroimaan 3.12.1939 annetun sensuuriasetuksen nojalla. Talvisodan ajan lehdistösensuurista kertoo Jari Sedergren blogikirjoituksessaan: http://sedis.blogspot.fi/. (Valitse blogin oikeasta sivupalkista teksti "Lehdistösensuuri talvisodassa".

Elokuvasensuurin erityisen huomion kohtena olivat uutis- ja dokumenttifilmit. Valtion filmitarkastamon ohella toimi Kustaa Vilkunan johtama Erillinen sensuurivirasto, jonka tarkoituksena oli turvata puolustuvoimille yksinoikeus Suomen ja Neuvostoliiton välisestä sodasta tiedottamiseen. Muiden tiedotusvälineiden uutisiin virasto puuttui sensuroimalla esimerkiksi karttoja. Moskovan rauhan ajaksi sotasensuuri lakkautettiin, mutta jatkosodan alkaessa Valtion filmitarkastamo otettiin ulkoministeriön valvontaan. Lisäksi perustettiin Valtion tiedoituslaitos, joka vastasi elokuvasensuurista sodan aikana. VTL puuttui usein filmitarkastamon toimintaan ja kielsi esimerkiksi vuonna 1942 useiden amerikkalaisten elokuvien esittämisen. Samaan aikaan Suomessa käynnistettiin saksalaisten ideoima yhdysvaltalaisten elokuvien vastainen boikotti. Tässä ns. filmiriidassa elokuva-ala jakautui kahtia saksalaissuuntautuneisiin ja amerikkalaissuuntautuneisiin.

Jatkosodan aikana elokuvasensuuri oli pääasiassa ulkopoliittista sensuuria. Moraalikysymysiin kiinnitettiin huomiota vain satunnaisesti. Kotimainen elokuvatuotanto osallistui konsensushenkisesti sotaponnistuksiin ja niistä tiedottamiseen sekä mielialan ylläpitoon. Suomen elokuvapiireillä oli yhtestyöhankkeita saksalaisten kanssa aina siihen asti, kun Suomi julisti sodan Saksaa vastaan. Tuolloin Suomessa esietyt propagandistiset natsielokuvat ja uutiskatsaukset kiellettiin. Propagandaa voikin pitää sensuurin kääntöpuolena.
Sota-ajan elokuvat ja sensuuri
Suomalaisen sensuurin alkuvaiheet
Sanomalehtien vapautta on Suomessa säännelty jo vuodesta 1776 lähtien. Ruotsin vallan loppuaikoina sensuuri kiristyi rajusti, mutta ennakkosensuurin aloitti vasta Venäjän keisari Nikolai I vuonna 1914. Itsenäistymisen jälkeen ennakkosensuuri purettiin painovapauslailla ja sensuurin korvasi valtiojohtoinen, pääosin rikoslain avulla toteutunut sääntely.

Suomalaisen elokuvasensuurin alkuvaiheista kertoo ensimmäisen suomalaisen elokuvaa käsittelevän väitöskirjan tekijä Helge Miettunen radiopakinassaan vuodelta 1962. http://yle.fi/elavaarkisto/artikkelit/filmit_sensuurin_saksissa_12590.html#media=12598
Yhteenvetoa
Suomalainen elokuvasensuuri kytkeytyi sota-aikana tiiviisti valtiolliseen politiikkaan ja erityisesti ulkopoliittisiin kysymyksiin. Elokuvayhtiöt tuottivat "kansanhuollon" nimissä elokuvia, joilla voi nähdä olleen myös propagandistisia pyrkimyksiä. Elokuva-ala osallistui siis oma-aloitteisesti sotaponnistuksiin samoin kuin Yhdysvalloissa oli 1930-luvulla harjoitettu Haysin koodin avulla itsesensuuria virallisen sensuurin välttämiseksi.
Kuten edellä todettiin, suomalainen elokuvateollisuus osallistui sota-aikana tarmokkaasti oikean mielialan ylläpitämiseen. Valtion tiedoituslaitos tuotti lyhytelokuvia ja puolustusvoimien uutiskatsauksia, joita esitettiin sekä koti- että ulkomailla ja joiden kautta VTL muokkasi sodan etenemisestä syntyviä mielikuvia. Lisäksi elokuvayhtiöiden näytelmäelokuvat valjastettiin palvelemaan ns. kansallista tehtävää. Vaikka ne eivät olleetkaan varsinaista propagandaa, niillä oli kuitenkin tärkeä rooli kansan yhtenäistämisessä. Sodan aikana puhuttiin "mielialanhoidosta": elokuvien tuli sekä viihdyttää ja tuottaa mielihyvää että "parantaa" mieltä, vaikuttaa siihen.
Anu Koivunen (1995) on tutkinut, miten suomalainen sota-ajan elokuva "mieliä hoitaessaan " ja "kansaa huoltaessaan" tuotti ja uusinti sukupuolijärjestelmää ja erityisesti naiseutta määritteleviä diskursseja. Koivunen erottelee sota-ajan elokuvista neljä äitiyden diskurssia. "Ihanteellista äitiyttä" edusti Suomisen perhe -elokuvien Aino, joka oli lempeä ja ymmärtäväinen, hillitty ja rakastava kodin sydän (miehen ollessa perheen pää). "Yhteiskunnallisella äitiydellä" Koivunen viittaa esimerkiksi Tuomari Martta -elokuvaan (1943), jossa naisen urahaaveet, naisasialiikkeen vaatimukset ja konsumerismi uhkaavat ns. oikean ja luonnollisen naisen roolin toteuttamista. Naispäähenkilölle opetetaan naisen paikka syyllistämällä: Martan lapsen jouduttua auto-onnettomuuteen tämä päättää luopua tuomarin urastaan (ks. loppukohtaus).
"Sotavuosien äitiys" oli epäseksuaalista ja uskonnollista, kansalliselle tehtävälle omistautuvaa, sankarillista ja kärsivää, kuten elokuvassa Kirkastettu sydän (1943). "Äitiys viettinä" -diskurssia edustavissa elokuvissa äitiys ymmärretään puolestaan naisten biologisena haluna ja tarpeena.

Nämä sotavuosien elokuvat osoittavat, että äitiys oli monella tavalla polttava kysymys. Elokuvat propagoivat perheen keskeisyyttä ja synnyttämistä naisten ensisijaisena yhteiskunnallisena tehtävänä. Lisäksi ne vihjasivat, että naisten osallistuminen kodin ulkopuoliseen työhön sota-aikana oli väliaikaista ja poikkeuksellista. Propagandaa ei siis levitetty vain valtion taholta, vaan se kykeytyi myös elokuvateollisuuden tuottamaan viihteeseen.
Full transcript