Loading presentation...

Present Remotely

Send the link below via email or IM

Copy

Present to your audience

Start remote presentation

  • Invited audience members will follow you as you navigate and present
  • People invited to a presentation do not need a Prezi account
  • This link expires 10 minutes after you close the presentation
  • A maximum of 30 users can follow your presentation
  • Learn more about this feature in our knowledge base article

Do you really want to delete this prezi?

Neither you, nor the coeditors you shared it with will be able to recover it again.

DeleteCancel

Make your likes visible on Facebook?

Connect your Facebook account to Prezi and let your likes appear on your timeline.
You can change this under Settings & Account at any time.

No, thanks

Suomalainen kirjallisuus

No description
by

Johanna Halonen

on 25 October 2011

Comments (0)

Please log in to add your comment.

Report abuse

Transcript of Suomalainen kirjallisuus

Suomalainen kirjallisuus
kansanrunoudesta nykykirjallisuuteen Tällä S25-kurssilla tutustutaan suomalaisen kirjallisuuden historiaan.

Suomalaista kirjallisuutta voi tarkastella kronologisesti mutta myös funktioiden kautta. Suomen kirjoitettua kieltä alettiin kehittää vasta 1500-luvulla.
Suomen kirjakielen isäksi kutsuttu Mikael Agricola ja muut oppineet alkoivat kehittää suomen kielen oikeinkirjoitusta systeemaattisesti.
Oman kirjakielen luomisen taustalla oli silloisen Euroopan tapahtumat, saksalaisen uskonpuhdistajan Martin Lutherin vaikutus ja luterilaisten ajatusten mukana levinnyt käsitys tavallisten ihmisten oikeudesta lukea Raamattua ja muita tärkeitä tekstejä omalla kielellään. Lukutaitoa ei pidetty enää noituutena ja mustana magiana. Ensimmäiset kirjalliset dokumentit Agricola ja suomen kirjakielen kehittäminen Vanhimmat tunnetut suomenkieliset kirjoitukset ovat 1200-luvulta. Näissä Novgorodista löydetyissä niin sanotuissa tuohikirjeissä on teksti, joka on tulkittu karjalaiseksi loitsuksi, ja kirje, jossa on sanalista:http://fi.wikipedia.org/wiki/Tuohikirjeet.

Suomessa 1500-luvulle saakka kaikki tekstit kirjoitettiin joko latinaksi, ruotsiksi tai joskus myös saksaksi. Tämä tekstit olivat veroluetteloita, tuomioistuimien pöytäkirjoja, kauppakirjoja, virallisia kirjeitä ja julistuksia, messukirjoja, rukouskirjoja ja muita kirkon tai valtion asiakirjoja.

Vain harvat oppineet osasivat lukea. Ensimmäiset koulut olivat katolisen kirkon luostarien yhteydessä, ja niissä koulutettiin tulevia pappeja. Turun katedraalikoulu perustettiin jo 1270-luvulla. Turun akatemia, Suomen ensimmäinen yliopisto perustettiin vuonna 1640. Siihen saakka yliopistokoulutus hankittiin ulkomailta, yleensä Saksasta tai Ranskasta Pariisin yliopistosta. Tavalliset ihmiset eivät osanneet lukea; lukutaitoa pidettiin jopa noituutena, mustana magiana. Aloita tästä! Kalevala ja kansarunous Arkeologien ja kielihistorian tutkijoiden mukaan suomen kieltä on voitu puhua nykyisen Suomen alueella ehkä jo kivikauden loppupuolella noin 3500 vuotta sitten.

Varhaisimmat säilyneet runot ja tarinat ovat olleet suullista perintöä. Niiden tarkoituksena on usein ollut muistamisen helpottaminen, tunteiden tulkitseminen tai myyttisten aiheiden käsittely. Monet edelleen tunnetut kansanrunot ja -tarinat ovat jopa 4000 vuotta vanhoja. Suurin osa muistiinmerkityistä kertovista runoista on voitu yhdistää rautakauden loppupuolelle eli noin tuhat vuotta vanhoihin tapahtumiin.

Kansanrunoja alettiin kirjoittaa muistiin vasta Venäjän vallan aikana 1800-luvulla, jolloin alettiin etsiä yhteistä suomalaiskansallista identiteettiä. Tunnetuin kansanrunojen kerääjä oli kajaanilainen lääkäri Elias Lönnrot, joka teki useita runonkeräysmatkoja Karjalaan, nykyisen Venäjän puolelle.

Suomen kansalliseepos Kaleva perustuu suurelta osin vanhoihin kansanrunoihin, mutta se on kuitenkin Elias Lönnrotin oma teos, ei valmiina muistiin merkitty eepos. Historialliset dokumentit Esihistoriallinen aika päättyy Suomen osalta noin 1200-luvulla. Kaikki tieto sitä vanhemmasta ajasta perustuu pääasiassa arkeologisiin löytöihin.

Historiallisen ajan lasketaan alkavan siitä, kun menneistä ajoista voidaan saada tietoa arkeologisten löytöjen lisäksi myös kirjoitetuista dokumenteista. Novgorodin tuohikirjeitä ja muutamia muita harvoja tekstejä lukuunottamatta Suomesta ei ole juurikaan tekstejä ennen 1200-lukua.

Ensimmäiset historialliset dokumentit ovat veroluetteloita ja muita virallisia asiakirjoja, jotka on yleensä kirjoitettu latinaksi, kreikaksi, ruotsiksi tai saksaksi. Suomen kieltä esiintyi vain henkilöiden tai paikkojen nimissä tai joissakin lyhyissä fraaseissa vieraskielisen tekstin seassa.

Suomen ensimmäinen painettu kirja oli latinankielinen Missale Aboense, Turun messukirja vuonna 1488. Latinankielinen Piae Cantiones-laulukokoelma on 1500-luvun lopulta. Ruotsinkielisessä runoudessa vuosisadan alkupuolen modernistit, kuten Edith Södergran ja Elmer Diktonius saavuttivat kansainvälistäkin huomiota. Suomenkielinen lyriikka siirtyi modernismiin sotien jälkeen tärkeimpinä niminään muun muassa Paavo Haavikko ja myöhemmin Pentti Saarikoski. Väinö Linna kuvasi kansakunnan kohtalonvuosia uusista näkökulmista romaaneissaan Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla. Nykykirjailijoista tunnettuja ovat muun muassa humoristit Arto Paasilinna, Jari Tervo, Veikko Huovinen ja Kari Hotakainen sekä lukuisat kotimaiset dekkaristit kuten Ilkka Remes. Myös historialliset romaanit ovat Suomessa suosittu tyylilaji, jota edustavat esimerkiksi Kaari Utrio ja Laila Hirvisaari (ent. Hietamies). Ensimmäinen suomenkielinen kirja Ensimmäinen suomenkielinen kirja oli Mikael Agricolan kirjoittama ABC-kiria, ja se oli samalla ensimmäinen S2-oppikirja.

Vaikka ABC-kiria oli aapinen eli oppikirja lukemaan opetteleville, se ei kuitenkaan ollut tarkoitettu suomalaisille lapsille vaan vieraskielisille, ulkomailta tulleille papeille, joiden piti oppia puhumaan suomea kirkossa, että he voisivat opettaa kristinuskoa suomalaisille. Agricolan kieli Agricolan ajan suomi oli vähän erilaista kuin nykysuomi. Diftongit olivat usein vielä pitkiä vokaaleja: nuori < noori. D-äännettä ei ollut mutta oli englannin th-äännettä muistuttava dentaalispirantti, josta nyky-d on syntynyt: sydhen > sydän, lodhutta > lohduttaa.

Agricola kehitti suomen kielen kirjoitusasua eli ortografiaa latinan ja saksan kirjakielten pohjalta. Vanhoissa teksteissä näkyy erityisesti saksan kirjakielen vaikutus, esim. sanajärjestyksessä.

Me emme tiedä, mikä oli Mikael Agricolan oma äidinkieli, mutta hän osasi sujuvasti ainakin ruotsia, saksaa ja latinaa sekä molempia suomen kielen päämurteita. Agricolan teksteissä on sekä itäsuomalaisia että länsisuomalaisia murrepiirteitä.

Agricola oli kotoisin Pernajasta, ruotsinkieliseltä itäiseltä Uudeltamaalta. Kirjakielen kehittäminen Agricola ja hänen jälkeensä monet muut ovat kehittäneet suomen kirjakieltä. Jonkun mielestä länsisuomalainen murre oli puhtainta ja parasta kieltä, toisen mielestä itäsuomalainen ja kolmannen mielestä keskisuomalainen.

Kirjakielen kehittäminen jatkui 1800-luvun lopulle ja jopa 1900-luvun alkuun asti. Historiankirjoissa 1800-lukua kuvataan jopa murteiden taistelun aikana. Silloin perustettiin useita sanomalehtiä, joissa käytettiin eri murteita, ja kirjoitettiin ensimmäiset suomen kielen kieliopit. Murteiden taistelu jatkui vielä 1900-luvullakin; silloin kielioppien niminä oli esim. Hyvää suomea ja Parempaa suomea. Varhaisia suomenkielisiä tekstejä Suomessa on kirjoitettu suomenkielisiä kirjoja kirjakielen luomisesta ja käyttöönotosta 1500-luvulta lähtien, mutta 1800-luvulle asti kirjoitettiin lähinnä vain virsiä ja muuta uskonnollista kirjallisuutta sekä lakitekstejä.

Kun Turun Akatemia perustettiin vuonna 1640, Suomessa alettiin painaa kirjoja, erityisesti akateemisia väitöskirjoja. Suurin osa niistä kirjoitettiin edelleen latinaksi.

Agricola työryhmineen oli kääntänyt Uuden testamientin jo vuonna 1548 (Se Wsi Testamenti), mutta koko Raamattu julkaistiin suomeksi melkein sata vuotta myöhemmin, vuonna 1642. Ensimmäinen suomen kielen kielioppi ilmestyi 1649. Tämä Petraeuksen kielioppi oli latinankielinen. Siksi myös kieliopin termit ovat peräisin latinasta eivätkä ne aina tarkoita suomessa samaa kuin latinassa (esim. perfekti > < imperfekti).

Kaunokirjallisuuteen suomen kieli tuli vasta 1840-luvulla, kun Aleksis Kivi julkaisi ensimmäisen suomenkielisen romaanin Seitsemän veljestä. Suomenkielisen romaanikirjallisuuden perustaja oli Aleksis Kivi vuonna 1870 ilmestyneellä Seitsemällä veljeksellään. Häntä seurasivat muun muassa Juhani Aho ja yhteiskunnallisiin epäkohtiin huomionsa keskittänyt Minna Canth. Lyriikan puolella Eino Leino kehitti kalevalaisvaikutteista, kansallisromanttista tyyliä. F. E. Sillanpää sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1939 etenkin maaseutuväestön kuvauksistaan. Suomen kansallisrunoilija Johan Ludvig Runeberg kirjoitti ruotsiksi, jonka tunnetuin teos on Vänrikki Stoolin tarinat. Suomen kansalliseepoksen Kalevalan koonnut Elias Lönnrot eli kuitenkin 1800-luvulla, ja aloitti näihin aikoihin suomenkielisen kirjallisuuden perinteen kokoamalla kirjan karjalaisista kansallislauluista. Suomalaisuuden nousu Suomalaisuuden synty
ja kansallisen identiteetin luominen Suomalaisten kansallisidentiteetin syntyminen ja luominen näkyy hyvin 1800-luvun kirjallisuudessa. Nationalismi ja kansallisvaltion idea syntyi Suomessa samaan aikaan kuin muuallakin Euroopassa. Voimakkaimmin suomalainen nationalismi näkyy juuri kirjallisuudessa (vrt. Snellman politiikassa, Sibelius musiikissa, Gallen-Kallela kuvataiteessa).

Aluksi nationalistinen kirjallisuus oli ruotsinkielistä. Johan Ludvig Runeberg, Zacharias Topelius ja monet muut ruotsinkieliset mutta Suomessa syntyneet kirjailijat alkoivat kirjoittaa Suomen historiaan ja suomalaiseen kansaan liittyviä, ihannoivia kirjoja. Kirjallisuudella oli selvästi poliittinen funktio. Runebergin Vänrikki Ståhlin tarinat ja Topeliuksen Välskärin kertomuksia kertoivat Suomen sodasta 1808-1809, jolloin Suomi erotettiin Ruotsista ja liitettiin Venäjään. Näissä teoksissa suomalainen sotilas esitettiin rohkeana ja uljaana sankarina.

Runebergin ja Topeliuksen ympärille kokoontui ns. Lauantaiseura, joka oli hyvin tärkeä myös poliittisesti: http://fi.wikipedia.org/wiki/Lauantaiseura. Lauantaiseura vaikutti myös Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran syntyyn: www.finlit.fi. Ensimmäinen suomenkielinen romaani Ensimmäinen suomenkielinen romaani ilmestyi vasta vuonna 1870, jolloin ilmestyi Aleksis Kiven romaani Seitsemän veljestä. Se sai voimakasta kritiikkiä varsinkin fennomaaneilta, suomalaisilta nationalisteilta, koska se kuvasi suomalaisia ihmisiä melko realistisesti, ei ihannoivasti.

Kiven kieli oli rikasta ja voimakasta. Monet Kiven käyttämät fraasit tuntuvat nykyisin liian rajuilta, eikä niitä voi suositella yleiseen käyttöön. Kivi kirjoitti useita näytelmiä ja runoja, joista monet on sävelletty lauluiksi. Näytelmiinsä Kivi sai vaikutteita esim. William Shakespearen teoksista.

Tutustu Aleksis Kiven elämään ja teoksiin esim. http://fi.wikipedia.org/wiki/Aleksis_Kivi. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen myös suomalainen kirjallisuus muuttuu. Nationalismista, romantiikasta ja realismista siirrytään käsittelemään henkilökohtaisia tunteita ja maailmantuskaa.

Mika Waltarin historiallinen romaani Sinuhe Egyptiläinen on sijoitettu faaraoiden Egyptiin, mutta se kertoo kuitenkin ensimmäisen maailmansodan tunnelmista.

Muita tärkeitä kirjailijoita olivat Elina Vaara, Katri Vala ja Olavi Paavolainen. Paavolainen kirjoitti yhdessä Waltarin kanssa matkoistaan Keski-Eurooppaan teoksen, joka on täynnä 1920-luvun maailmantuskaa.

Tove Janssonin muumikirjat ovat pakoa sotien runtelemasta maailmasta omaan yksityiseen maailmaan. Vaikka ne on kirjoitettu lapsille, ne koskettavat myös aikuisten maailmaa. Maailmantuskaa Alkua Pyhän Henrikin, Suomessa kuolleen piispan surmavirrestä (virsi on tarkoittanut aiemmin kaikkia runoja, nykyisin kristillisiä kirkkolauluja):

Runo Laulu Sant Henderikistä Ensimäisestä Tuurun pispasta joca on syndynyt Englandisa ja sitten kuningahasta Ruotzisa Eriki Rjjdarista. wuona. 1150.
Kaxi olli pyhä mjestä. Kaxi kansan ruhtinasta, ja Risti weljestä jaloa. Yxi kaswoj Ruotzin maalla. Toinen maalla wierahalla – pijan kasuojt pinnelliset, yxi wuotiset ylleninjt. Lapsi maalda wierahalda Se oli Herra Henderjki waan joca Ruotzisa yllenj, Se olli Erikj rijdarj. Ruozin kuuluisa kunjngas. Sanoi Herra Henderjki Erikillen weljellensä Läkämme Hämehen maallen, maallen ristimätömällen pajkallen papitomallen Kiwij kjrkoia tetämmähän ja kappelja rakendamahan
nijn sitten Eriki Rijdarj, sanoin Lausuj sujn puheli weikosenj wajmon pojka palion on sinne mennehittä eij palion pallanehitta ennämpi wiellä ewännehitä njn sanoj hän toki mjnä Lähden en tottele jos mjnä tappetanehen maan kunjngahat kattunehet kujtengin toinen jänewi jällelen Ensimmäinen suomen kielen sanakirja Daniel Jusleniuksen Suomalaisen Sana-Lugun Coetus oli ensimmäinen suomen kielen sanakirja. Se julkaistiin vuonna 1745.

Jusleniuksesta alkaa myös nationalistinen funktio suomenkielisessä kirjallisuudessa. Seuraavalla vuosisadalla 1800-luvulla se nousee kirjallisuuden tärkeimmäksi funktioksi. Vuonna 1700 ilmestynyt latinankielisessä Aboa vetus et nova -teoksessa Juslenius väittää, että antiikin Rooman sivistys oli lähtöisin Suomesta. Ensimmäinen suomalainen sanomalehti Antti Lizelius alkoi julkaista ensimmäistä suomenkielistä sanomalehteä vuonna 1776. Suurin osa suomalaisista ei osannut vielä lukea, joten lehden ilmestyminen päättyi jo samana vuonna.

Ensimmäinen pitempiaikainen sanomalehti Turun Wiikko-Sanomat alkoi ilmestyä vasta vuonna 1820. Sitä toimitti Reinhold von Becker, joka kirjoitti myös yhden varhaisista suomen kieliopeista. Suomalaisen kirjallisuuden representaatio Varhainen suomalainen kirjallisuus näkyy edelleen suomalaisessa kulttuurissa. Esimerkiksi Kalevala ja kansarunous, Aleksis Kiven tuotanto tai Eino Leinon runous antavat vaikutteita nykypäivän kirjailijoille, runoilijoille ja muille tekstintekijöille.

Kuuntele, ketä rap-artisti Fintelligens fanittaa. Abc-kirja
Mikael Agricola tervehtii kristittyjä

Opi nyt, vanha ja nuori,
jolla on sydän tuore,
Jumalan käskyt ja mielen,
joka taidat suomen kielen.
Laki se sielun hirmuttaa,
mutta Kristus sen taas lohduttaa.
Lue siis, hyvä lapsi, tästä
alkuoppi ilman este(ttä).
Niitä muista elämässäsi aina,
niin Jeesus sinulle armonsa lainaa.
(vapaasti kirjoitettu nykysuomelle) Suomalaisten myyttisen menneisyyden etsiminen Kansallisromanttinen ajattelu voimistui 1800-luvun puolivälissä. Elias Lönnrot oli aloittanut kansanrunojen keräämisen jo 1820-luvun lopulla ja julkaisi ensimmäisen versionsa Kalevalasta vuonna 1835. Muutkin kirjoittivat kansanrunoja muistiin, ja jotkut runoilijat alkoivat kirjoittaa kalevalamittaista uutta runoutta.

Myös muilla aloilla etsittiin tietoa suomalaisten historiasta. Kun Suomi ei ollut enää Ruotsin Itämaa eikä suomalaisten mielestä osa suurta Venäjääkään, piti löytää syitä sille, että suomalaiset voisivat olla oma itsenäinen kansansa. Ajatus itsenäisyydestä syntyi jo 1800-luvun puolivälissä. "Ruotsalaisia emme ole, venäläisiksi emme halua tulla, olkaamme siis suomalaisia."

Yliopistossa (joka oli siirretty vuonna 1828 Helsinkiin) alettiin tutkia Suomen esihistoriaa (arkeologia), suomalaista kansatiedettä, uskontotiedettä ja kielitiedettä. Kielitieteessä saavutettiin suuria tuloksia, kun tutkijat saattoivat vapaasti matkustaa nykyisen Venäjän alueella suomalais-ugrilaisten kansojen keskuudessa. Realismi kirjallisuudessa Skandinaviassa alkoi 1880-luvulla voimakas realistinen kausi kirjallisuudessa. Suomalaisista merkittävin realismin edustaja oli kuopiolainen Minna Canth, joka nosti kirjallisuuden tehtäväksi epäkohtien kuvaamisen ja erityisesti naisen huonon aseman parantamisen.

Muita tärkeitä realismin edustajia oliva esim. Juhani Aho, Teuvo Pakkala, Santeri Alkio, Maila Talvio, Ilmari Kianto, Volter Kilpi, Joel Lehtonen ja Maria Jotuni. Volter Kilven romaania Alastalon salissa pidetään suomalaisen kirjallisuuden pitkäveteisimpänä kuvauksena. »Olihan Langholma isonen ja kieltämättä pitäjän pää, eikä Alastalo sitä vastaan napissut, koska hyväkin pyörä kärrynrattaissa aina tarvitsee akselinnavan huhkiaksensa kehillänsä, ja koska tuolupuissakin tukki on tarpeen, jotta on lointa ja loimissa tämmi sukkulan syöstä kuteitansa ja kaiteen naputtaa kangastansa, mutta ylpeäksi meni Alastalon niska kuitenkin nyt ja tukan alla karahutteli veren varsa korskiansa, koska viimein oltiin näin pitkällä, ja vaelto nyt salissa käärö kourassa ja kahden talven työn ähinä piirtopaperilla valmiina puhtain viivoin ja linjaalivedoin, eikä Langholmallakaan muuta tekemistä kuin keikutella keinutuolilla ja odotella niin kuin muutkin ja kuka hyvänsä: napa kuin napa, mutta rattaan hyrrä virstat jättää; ja loimi tukilla lointa tukilla, mutta kankaan verka vasta kyynärissä mitataan.»

Volter Kilven teoksesta Alastalon salissa (14. luku) http://www.elonet.fi/title/ek2jkq/julisteet1 Uusromantiikka ja runouden nousu Runous 1890-luvulta alkaen lyriikka eli runous tuli suomenkieliseen kirjallisuuteen. Tärkeimmät runoilijat olivat Eino Leino, Larin Kyösti, Otto Manninen, V. A. Koskenniemi, Aarni Kouta, Juhani Siljo, Aaro Hellaakoski, Einari Vuorela ja Uuno Kailas.
Heistä Eino Leinoa pidetään Suomen kansallisrunoilijana Johan Lugwig Runebergin rinnalla. Leinon teksteihin on sävelletty paljon musiikkia. Nykyisin tunnetuin Leino-tulkki on näyttelijä Vesa-Matti Loiri. Itsenäisyyden ajan kirjallisuutta Kun Suomi itsenäistyi 1917, kirjallisuudessa tärkeitä tyylisuuntia oli kansankuvaus, uusrealismi ja työläisromaani, runoudessa kansallinen uusromantiikka.
Tärkein kirjailija oli Frans Emil Sillanpää, joka voitti Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1939. Nobelin palkinto myönnettiin Sillanpäälle "syvällisestä ymmärtämyksestään maansa maalaisväestöä kohtaan ja siitä ihastuttavan taiteellisesta tavasta, jolla hän kuvasi heidän elämäntapaansa ja heidän luontosuhdettaan". Tulenkantajat ja suomenruotsalainen modernismi runoudessa 1920-luvulla suomenkielisessä kirjallisuudessa nousi esille Tulenkantajat-ryhmä, joka julisti kansainvälistä sanomaa "Ikkunat auki Eurooppaan!"
Tulenkantajiin kuuluivat muiden muassa Katri Vala, Mika Waltari ja Uuno Kailas.
Suomenruotsalaiset lyyrikot kehittivät Edith Södergran johtotähtenään ns. suomenruotsalaisen modernismin, jolle oli tyypillistä vapaa rytmi, voimakas kuvallisuus, aihealueen laajeneminen, arkiset motiivit sekä puhekielisyys. Vaikutteita siihen saatiin muun muassa englantilaisesta imagismista, venäläisestä futurismista, dadaismista ja ekspressionismista. Maailmansodat suomalaisessa kirjallisuudessa Ensimmäinen ja toinen maailmansota sekä Suomen sisällissota näkyvät suomalaisessa proosassa voimakkaina aina 1980-luvulle saakka. Sotia ovat käsitelleet muiden muassa Väinö Linna, Lauri Viita, Veijo Meri ja Paavo Rintala. Tove Janssonin alkutuotannon muumikirjat voidaan ymmärtää paoksi sodan kauhuista. Juhani Aho, ensimmäinen ammattikirjailija Juhani Aho oli Suomen ensimmäinen ammattikirjailija. Hänen teoksistaan tunnetuimmat ovat Rautatie (1884), Papin tytär (1885), Yksin (1890), Papin rouva (1893), Juha (1911) ja Muistatko? Kukkia keväiseltä niityltä (1920). Ahon lastuista eli lyhyistä novelleista vanhin ja tunnetuin on "Siihen aikaan kun isä lampun osti". Se ilmestyi jo vuonna 1883.

Ahon teokset ovat vaikuttaneet voimakkkaasti suomalaiseen kulttuuriin. Esimerkiksi Juha-romaanista on tehty kaksi oopperaa ja neljä elokuvaa.

Aho oli myös suomentaja. Hän käänsi suomeksi esimerkiksi Zacharias Topeliuksen Välskärin kertomukset -sarjan.

Juhani Ahon ja hänen perheensä elämää kuvaava "Lastuja - taiteilijasuvun vuosisata" on Peter von Baghin ohjaama dokumenttielokuva vuodelta 2011. Minna Canth, ensimmäinen naiskirjailija Kuopiolainen Minna Canth (1844-1897) oli ensimmäinen merkittävä naiskirjailija, joka kirjoitti suomeksi.

Canth kuvasi kirjoissaan usein kaupunkilaisia, köyhiä ihmisiä ja erityisesti naisen asemaa. Monet Canthin teokset on nimetty naisten mukaan: Hanna (1886), Työmiehen vaimo (1885), Sylvi (1893) ja Anna-Liisa (1895). Väinö Linna ja Tuntematon sotilas Väinö Linna (1920-1992) oli sodanjälkeisen Suomen tärkeimpiä kirjailijoita ja yhteiskunnallisia vaikuttajia.

Pääteokset Täällä Pohjantähden alla (1 ja 2) sekä Tuntematon sotilas on yksi suomalaisen kirjallisuuden tunnetuimmista teoksista. Ensin mainittu kertoo Suomesta ennen itsenäisyyttä ja sisällissotaa sekä niiden aikana. Jälkimmäinen kertoo Suomen talvisodasta ja jatkosodasta.

Lisäksi Linna toimi myös omien romaaniensa elokuvasovituksien (Täällä pohjantähden alla 1968, Akseli ja Elina 1970, Tuntematon sotilas 1955 ja 1985) yhtenä käsikirjoittajana. Mika Waltari ja Sinuhe Mika Waltarin (1908-1979) ensimmäinen romaani Suuri illusioni ilmestyi, kun kirjailija oli vasta 20-vuotias. Waltari on kirjoittanut romaaneja, novelleja, runoja, näytelmiä, matkakertomuksia, elokuvakäsikirjoituksia ja sarjakuvia.

Waltari on kansainvälisesti tunnetuimpia suomalaisia kirjailijoita. Sinuhe, egyptiläinen on käännetty Ilmari Kianto ja Punainen viiva Ilmari Kianto (1874-1970) kirjoitti yli 50 teosta, joista tärkein oli romaani Punainen viiva. Se ilmestyi vuonna 1909, kaksi vuotta Suomen ensimmäisten eduskuntavaalien jälkeen. Punainen viiva kertoo köyhien suomalaisten elämästä ja näistä ensimmäisistä vaaleista. Tove Jansson (1914-2001) oli suomenruotsalainen kirjailija, taidemaalari ja sarjakuvapiirtäjä. Äidinkieleltään hän oli ruotsinkielinen. Hänen Muumi-kirjansa tunnetaan joka puolella maailmaa. Muumipeikko, Muumimamma, Muumipappa, Niiskuneiti, Nuuskamuikkunen, Pikkumyy ja muut hahmot seikkailevat kirjojen ja sarjakuvien lisäksi mukeissa, lautasissa, elokuvissa ja muissa tuotteissa.

Sota vaikutti Janssonin kirjoittamiseen. Hän ei voinut maalata sodan aikana vaan halusi kirjoittaa tekstejä, jotka alkoivat sanoilla "Olipa kerran...". Tove Jansson ja muumit Laila Hirvisaari ja naisen näkökulma sotaan Suomalaisista naiskirjailijoista Laila Hirvisaari (entinen Hietamies) on kirjoittanut eniten sodanaikaisista tapahtumista. Hirvisaari on itse syntynyt Viipurissa vuonna 1938, juuri ennen sodan syttymistä. Hänen isänsä kuoli sodassa, kun Laila oli 3-vuotias.

Monet Hirvisaaren romaanit sijoittuvat Laatokan Karjalaan tai Kannakselle. Hirvisaaren teoksia on myös filmattu elokuviksi, esim. Hylätyt talot, autiot pihat.

Muita Hirvisaaren romaaneja ovat esim. Lehmusten kaupunki, Unohduksen lumet, Kukkivat kummut, Syksyksi kotiin ja Koivu ja tähti.

Viimeisin Hirvisaaren romaani Minä, Katariina kertoo Venäjän keisarinna Katariinasta. Sodanjälkeinen kirjallisuus ja modernismi Kirjallisuuden modernismi oli alkanut suomenruotsalaisessa kirjallisuudessa jo 1900-luvun alussa: Edith Södergran julkaisi jo vuonna 1916 runokokoelman Dikter (Runoja), jossa runokuvat olivat runon tärkein tuntomerkki. Loppusoinnut jäivät pois, runot olivat vapaamittaisia ja yksinkertaisempia.

Suomenkielisessä runoudessa modernisteja olivat esim. Aaro Hellaakoski, P. Mustapää, Aila Meriluoto, Eeva-Liisa Manner, Eila Kivikk'aho ja Tuomas Anhava. Proosakirjallisuudessa modernisteja olivat esim. Antti Hyry (Finlandia-palkinto 2010), , Lauri Viita, Veijo Meri, Paavo Rintala, ja Bo Carpelan. 1960- ja 1970-lukujen kantaa ottava kirjallisuus 1960-luvulla yhteiskunnallisuus ja kriittisyys nousivat tärkeiksi teemoiksi kirjallisuudessa.

Merkittävimmät kirjailijat olivat Pentti Saarikoski, Hannu Salama, Aulikki Oksanen, Leena Krohn ja Matti Rossi. 2000-luvun kirjallisuus Tutustu itse johonkin 2000-luvun kirjailijaan ja hänen teokseensa. Selvitä, minkälainen kirjailija tekijä on ja mitä muuta hän on tehnyt.
Full transcript